Lasten ja nuorten selkäkipu ja selän rasitussairaudet

Sami Tarnanen

Selkäkipu on harvinainen vaiva alle 10-vuotiailla. Alaselkäkipu kuitenkin yleistyy selvästi kymmenen ikävuoden jälkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2025 Kouluterveyskyselyn mukaan 8. ja 9. luokkalaisista 24 % raportoi kokeneensa alaselkä- tai pakarakipua vähintään kerran viimeisen viikon aikana. Vastaavat luvut lukiolaisilla (1.–2. lk) ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla olivat 35 % ja 24 %. Kaikissa ryhmissä koettu alaselkä- ja pakarakipu oli yleisempää tytöillä kuin pojilla. Selkäkivun elinaikaiset esiintyvyysluvut näyttäisivät kasvavan tasaisesti iän myötä ja lähestyvän aikuisten tasoa noin 18 ikävuoteen mennessä. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että pitkittyneen selkäkivun esiintyvyys eurooppalaisten nuorten keskuudessa on kasvussa, kasvun ollessa voimakkainta murrosikäisten tyttöjen keskuudessa.

Sukupuoli, elintavat ja treenimäärät nuorten selkävaivojen selittäjinä

Lasten ja nuorten alaselkäkivun taustalla vaikuttaa usein monitekijäinen prosessi. Vaikka valtaosa nuorten selkäkivuista on hyvälaatuisia, on tutkimuksissa tunnistettu useita fyysisiä, psykososiaalisia ja elintapoihin liittyviä riskitekijöitä, jotka altistavat alaselkäkivun ilmenemiselle. 

Runsas vapaa-ajan ruutuaika on yhteydessä kohonneeseen selkäkivun riskiin molemmilla sukupuolilla. Nuoruusiän ylipaino nostaa alaselkäkivun esiintyvyyttä jopa 42 % ja voi altistaa kierteelle, jossa kivut ja heikentynyt fyysinen kunto vaikeuttavat painonhallintaa. Myös perimällä on vaikutusta, sillä nuorilla, joiden perheessä esiintyy tuki- ja liikuntaelinvaivoja, on kaksinkertainen riski kokea selkäkipua. Lisäksi nuoren oma terveyskäyttäytyminen, kuten tupakointi ja univaikeudet, ennustavat vahvasti selkäkipujen ilmaantumista.

Aktiivinen kilpaurheilu lisää selkäkivun riskiä. Nuorilla urheilijoilla pelkän alaselkäkivun 12 kuukauden esiintyvyydeksi on arvioitu 42 %. Urheilevilla nuorilla, erityisesti pojilla, säännöllinen seuratoimintaan osallistuminen on yhdistetty kohonneeseen alaselkäkivun riskiin verrattuna urheilemattomiin nuoriin. Erityisesti runsaasti harjoittelevilla (yli 6 tuntia viikossa) nuorilla selkäkivun ja siitä johtuvan toimintakyvyn haitan riski kasvaa selvästi. Riskin lisääntyminen johtuu todennäköisesti liiallisesta harjoittelun määrästä ja riittämättömästä palautumisesta, sillä vähäinen lepopäivien määrä ja suuri kilpailujen määrä lisäävät selkäkivun todennäköisyyttä.

Lasten ja nuorten alaselän rasitussairaudet

Fyysisesti aktiivisten tai urheilevien lasten alaselkäkivun tyypillisimmät spesifit syyt ovat lannenikaman rasitusmurtuman esiaste eli rasitusosteopatia sekä lannenikaman takarakenteiden rasitusmurtuma eli spondylolyysi. Spondylolyysi kehittyy tavallisimmin kahteen alimpaan lannenikamaan. Nikamakaaren molemminpuolisen spondylolyysin jäädessä luutumatta voi nikamaan kehittyä spondylolisteesi eli nikamansiirtymä. 

Rasitusosteopatia ja spondylolyysi ovat lapsilla suhteellisen harvinaisia. Fyysisesti aktiivisilla ja  urheilevilla lapsilla ja nuorilla tilanne on kuitenkin erilainen, ja heillä rasitusmurtumat ovat merkittävästi yleisempiä. Nuorilla urheilijoilla esiintyvyyden on arvioitu olevan yleisesti jopa 23–63 %. Oireettomilla nuorilla urheilijoilla on havaittu 8–15 %:n esiintyvyys, eli murtuma tai sen esiaste voi olla olemassa myös ilman kipua. Lähes puolet urheilevien nuorten alaselkäkivuista on arvioitu johtuvan spondylolyysistä.

Spondylolyysin syntyyn vaikuttavat tekijät

Spondylolyysi kehittyy lapsille ja nuorille selän toistorasituksen ja geneettisten tekijöiden  yhteisvaikutuksesta. Voimakkaita selän taaksetaivutuksia tai kiertoliikkeitä sisältävät  liikuntamuodot ja urheilulajit lisäävät spondylolyysin kehittymisen riskiä. Tällaisia lajeja ovat muun muassa baletti, voimistelu, taitoluistelu, tennis ja seiväshyppy. Muita mahdollisia riskitekijöitä ovat suurentunut lannelordoosi (radiologinen), vähäinen D-vitamiinin saanti ja fasettinivelten suunnan poikkeamat. Toistuva mekaaninen rasitus saattaa johtaa L4 tai L5 -nikaman takarakenteiden rasitusosteopatiaan ja mikäli rasitusta kivusta huolimatta jatketaan kehittyy seuraavassa vaiheessa todennäköisesti spondylolyysi. Mekaanisen kuormituksen osalta on tärkeää huomioida, että kaikille lapsille ja nuorille samanlainen mekaaninen kuormitus ei aiheuta samanlaisia rakenteellisia muutoksia rankaan, vaan kuormitusvasteet ovat riippuvaisia niin yksilön fyysisestä ja motorisesta kehitystasosta, harjoittelutaustasta, ravitsemustasosta (esim. suhteellinen energiavaje) kuin harjoittelussa tapahtuvien muutosten suuruudesta ja nopeudesta. 

Lajikohtaiset erot spondylolyysin ilmentymisessä ovat suuria. Esimerkiksi painijoilla rasitusmurtumien esiintyvyys on 30–35 %, painonnostajilla 20–30 % ja naisvoimistelijoilla 11 %. Rasitusmurtuma alkaa kehittyä mahdollisesti jo 7–10 vuoden iässä, mutta oireet alkavat tyypillisimmin murrosiän kasvupyrähdyksen aikana (10–15 vuoden iässä). Keskimääräinen ikä oireiden ilmenemiselle on 14–15 vuotta. Pojilla on huomattavasti korkeampi riski sairastua ja heille kehittyy spondylolyysi noin 2–3 kertaa todennäköisemmin kuin tytöille. Tytöillä on kuitenkin hieman suurempi riski sille, että tila etenee vakavammaksi nikamansiirtymäksi.

Rasitusosteopatian ja spondylolyysin kliininen ilmentyminen

Rasitusosteopatian ja spondylolyysin tyypillinen oire on alaselkäkipu rasituksen yhteydessä. Spondylolyysissä esiintyy harvemmin alaraajoihin säteilevää kipua tai yökipua. Kliinisessä tutkimuksessa rasitusosteopatia- ja spondylolyysipotilaalla selän taaksetaivutus ja yhden jalan hyppelytesti provosoivat tyypillisesti kipuoireen. Lannerangan alaosan nikamien takarakenteissa on usein paineluarkuutta ja spondylolyysissä selän palpaatiossa voidaan tuntea pykälä alimpien nikamien okahaarakkeiden välillä.

Lapsilla ja nuorilla lannerangan kuvantamistutkimus on perusteltu, jos rasitukseen liittyvä selkäkipu pitkittyy useiden viikkojen mittaiseksi tai uusiutuu toistuvasti. Rasitusosteopatiassa ja spondylolyysin varhaisessa vaiheessa magneettikuvassa voidaan osoittaa lannenikaman hohkaluun turvotus. Rasitusosteopatia ei näy natiiviröntgenkuvissa, mutta murtuma-asteelle edennyt spondylolyysi näkyy. Selän rasitusosteopatian paranemisen arvioimisesta kuvantamistutkimuksin ei ole hyötyä, koska rasitusosteopatia paranee, jos ongelman aiheuttanut rasitus jätetään pois. Mikäli oirekuva uusiutuu konservatiivisen hoidon jälkeen, on lannerangan magneettikuva syytä uusia. 

Rasitusosteopatian ja rasitusmurtumien hoito

Lannerangan rasitusosteopatian hoidoksi riittää yleensä 6-8 viikon tauko oiretta provosoivasta liikunnasta sekä koululiikunnasta. Aiemmin käytetty totaalinen liikuntakielto ei kuitenkaan ole perusteltua. Taukoa jatketaan niin kauan, että kipu häviää. Liikuntatauon aikana kävely, pyöräily (etenkin kuntopyörällä) ym. vastaavanlainen kevyt liikunta sekä fysioterapeutin ohjaama kivuton lihasvoima- ja liikehallintaharjoittelu on suositeltavaa, jotta potilaan suorituskykyä pystytään ylläpitämään/kehittämään ja mahdollistamaan sujuvampi paluu liikuntaharrastuksiin tai urheiluun. 

Toispuolinen tai tuore molemminpuolinen spondylolyysi voidaan hoitaa 3-4 kuukauden kivuliaan kuormituksen tauottamisella. Kevyemmän liikunnan ja fysioterapeutin ohjaaman harjoittelun toteuttaminen tapahtuu samankaltaisesti kuin rasitusosteopatian hoidossa. Yli ⅔:lla nuorista tuore spondylolyysi luutuu neljän kuukauden liikuntarajoituksen myötä. Merkittävä osa spondylolyyseistä muuttuu kuitenkin vähäoireisiksi, vaikka itse lyysikohta ei luutuisikaan. Murtuman paranemisennustetta lisäävät toispuolinen nikamankaaren murtuma, luun turvotus (rasitusosteopatia) murtuma-alueen ympärillä sekä murtuman sijainti L4-nikamassa. Vain pienelle osalle spondylolyysipotilaista kehittyy spondylolisteesi. Suurin osa nikamansiirtymistä on lieviä ja etenemättömiä. Siirtymän lisääntymisen riskit kuitenkin lisääntyvät kasvupyrähdyksen yhteydessä ja L5-nikaman tai ristiluun päätelevyn muodon ollessa poikkeava. Tulehduskipulääkkeiden pidempiaikaista käyttöä ei suositella rasitusmurtumien hoidon aikana niiden luunmuodostusta vähentävän vaikutuksen vuoksi.

Korsettihoidon hyödyistä ei ole selkeää näyttöä. Suomalaisessa väitöskirjatutkimuksessa verrattiin kovan yksilöllisen tukikorsetin ja pehmeän lumetukiliivin tehoa tuoreen spondylolyysin paranemisessa 60:lla 9–17-vuotiaalla lapsella. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden lasten liikunta tauotettiin neljäksi kuukaudeksi. Kävely ja pyöräily sallittiin ja lisäksi fysioterapeutti ohjasi heille harjoitusohjelman. Neljän kuukauden kohdalla 67 % murtumista oli luutunut. Kova yksilöllinen korsetti ei parantanut luutumisen ennustetta. 

Varhainen tunnistaminen parantaa luutumisen mahdollisuuksia

Japanilaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin 590 alle 18-vuotiaan lannerangan spondylolyysipotilaan luutumista konservatiivisen hoidon jälkeen. Koko aineistossa luutuminen tapahtui 82 %:lla hoidon keskimääräisen keston ollessa 54 vuorokautta. Luutumisen todennäköisyys oli sitä parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa spondylolyysi todettiin. Toispuoleisessa hyvin varhaisessa vaiheessa olevassa spondylolyysissä luutuminen tapahtui 98 %:lla, kun progressiivisessa vaiheessa olevassa spondylolyysissä vastaava osuus oli 64 %. Erityisesti molemminpuolisessa ja pidemmälle edenneessä spondylolyysissä luutumisen todennäköisyys heikkeni selvästi.

Näyttö korostaa siis varhaisen tunnistamisen merkitystä nuorten spondylolyysissä. Mitä aikaisemmin rasitusperäinen vaurio havaitaan, sitä paremmat ovat edellytykset konservatiivisen hoidon onnistumiselle ja sitä lyhyempi hoitojakso todennäköisesti tarvitaan. Luutumisen mahdollisuudet ja hoidon tavoitteet muuttuvat vaurion edetessä. 

Varhainen fysioterapia voi nopeuttaa toipumista ilman, että luutuminen vaarantuu

Yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin, tarvitseeko aktiivista lannerangan spondylolyysiä sairastavan nuoren urheilijan pitää liikuntataukoa ennen fysioterapian aloittamista. Tutkimuksessa 64 nuorta urheilijaa satunnaistettiin joko aloittamaan fysioterapia viikon sisällä diagnoosista tai lepäämään siihen asti, että oireet olivat rauhoittuneet. Välittömästi fysioterapian aloittaneet saavuttivat ensimmäisen kuukauden aikana paremman kivun ja toimintakyvyn paranemisen, ja he palasivat urheiluun keskimäärin 38 päivää aikaisemmin. Lisäksi alaselkäkivun uusiutuminen 12 kuukauden seurannassa oli vähäisempää välittömästi fysioterapian aloittaneilla (3 % vs. 29 %).

Tutkimuksen toinen analyysi tarkasteli samaan tutkimukseen osallistuneiden murtuman paranemisen kehittymistä. Kolmen kuukauden seurannassa tehdyssä magneettikuvauksessa luutuminen todettiin 81 %:lla nuorista. Välittömästi aloitettu fysioterapia ei lisännyt riskiä spondylolyysin murtumalöydösten lisääntymiselle vertailuryhmään verrattuna. Pidempi lepojakso ennen fysioterapiaa ei näyttäisi olevan tarpeen luutumisen edistämiseksi. Tulokset tukevat ajatusta, että nuoren spondylolyysipotilaan kuntoutus voidaan aloittaa aktiivisesti jo diagnoosin jälkeen, kun harjoittelussa edetään oireiden ja toimintakyvyn perusteella. Samalla on kuitenkin tärkeää huomata, ettei tämä tarkoita välitöntä paluuta urheilukuormitukseen, vaan asteittain etenevää ja kuormitusta hallitsevaa fysioterapiaa.

Harjoittelun jaksottaminen rasitusosteopatian ja rasitusmurtumien hoidossa

Rasitusosteopatian ja spondylolyysin kuntoutuksessa eteneminen perustuu oireiden rauhoittumiseen, suoritus- ja toimintakyvyn palautumiseen, alaselän kuormituksen asteittaiseen lisäämiseen ja lajiin paluuseen, ei pelkästään ennalta määrättyihin aikarajoihin. Kuntoutuksen sisällön suhteen ei ole olemassa selkeitä tutkimusnäyttöön perustuvia protokollia, mutta kuntoutuksen sisältöä voidaan ajatella jaksotettavan seuraavien vaiheiden pohjalta. 

  1. Välitön rasituksen vähentäminen ja kivuton harjoittelu

Kuntoutus alkaa kipua provosoivan kuormituksen, kuten alaselän taaksetaivutusta ja kiertoa vaativien liikkeiden, tauottamisella. Ensimmäinen vaihe kestää useita viikkoja tai spondylolyysissä 1-2 kuukautta. Ensimmäisen vaiheen aikana kävely ja kevyt pyöräily ovat yleensä sallittuja. On tärkeää pyrkiä ”harjoittelemaan vamman ympäriltä”, jotta lapsen tai nuoren yleiskunto ja alaselän rakenteiden kuormituskapasiteetti säilyvät ilman, että lannerankaan kohdistuu paranemista haittaavaa kuormitusta. Keskivartalon osalta alkuvaiheen harjoitteina voidaan kokeilla isometrisiä harjoitteita ja näissä on hyvä lähteä liikkeelle kivuttomilla liikesuunnilla. Harjoittelussa viereisten kehonalueiden liikkuvuutta on hyvä ylläpitää tai parantaa, jos esimerkiksi rintarangassa tai lonkan alueella on alaselän kuormittumiseen vaikuttavia liikerajoituksia.  

  1. Alaselän kuormituksen asteittainen lisääminen

Toiseen vaiheeseen siirryttäessä kivun yleistason tulee olla selvästi vähentynyt (lepokipua ei enää ole ja myös päivittäistoimet onnistuvat kivutta). Harjoittelun tulee edelleen olla kivutonta. Kuormitustason nostaminen on hyvä aloittaa niiden liikesuuntien osalta, joissa kipu ei ole alkuvaiheessakaan provosoitunut. Koska selkein oiretta provosoiva liikesuunta tyypillisesti on selän taaksetaivutus ja kiertoliikkeen yhdistelmä, niin tämän suunnan harjoitteet tulevat mukaan viimeisenä. Tässä vaiheessa harjoittelussa on tärkeää huomioida ne liikesuunnat, kuormitustavat ja suoritusasennot, joihin nuori on harrastuksissaan ja urheilussa palaamassa. Näin kuormitusta voidaan asteittain viedä lähemmäksi oman lajin vaatimustasoa. Tässä vaiheessa vuoropuhelu lapsen/nuoren vanhempien ja/tai valmentajien kanssa on tärkeää, jotta kokonaiskuormitus säilyy suunnitelman mukaisena. Täysin kivuttomia ja kevennettyjä lajinomaisia harjoitteita voidaan myös ottaa mukaan harjoittelumotivaation ylläpitämiseksi.

  1. Asteittainen paluu lajiharjoitteluun ja urheiluun

Rasitusosteopatiassa alaselän kivuttomuus ja spondylolyysissä murtuman paraneminen ja kivuttomuus muodostavat edelletykset varsinaiseen lajiharjoitteluun paluulle. Näiden lisäksi toisen vaiheen harjoittelussa tulee olla päästy sellaiselle suorituskyvyn tasolle, että sen voidaan katsoa olevan riittävää lajiin paluulle. Suoritukset aloitetaan kevennetyllä ohjelmalla kuormitusta asteittain lisäten. Myöhemmässä vaiheessa kuntoutukseen voidaan integroida lajinomaisia ja dynaamisia, painoa kantavia harjoitteita. Hyppyjä, juoksua, suunnanmuutoksia, kontakteja ja rangan ääriasentoja sisältävissä suorituksissa aloitus on tehtävä maltillisesti ja suoritusten toistomäärä on pidettävä minimaalisena. Viimeisessä vaiheessa kuormitusvasteita on edelleen tarkkailtava, koska harjoittelussa edetään kuormitustasolle, josta lapsi tai nuori urheilija on ollut poissa viikkoja tai jopa kuukausia. Jos kipu provosoituu kovemmassa kuormituksessa, niin harjoittelussa on uskallettava tehdä välittömiä kevennyksiä vamman uusiutumisen estämiseksi. 

Yhteenveto

Alaselkäkivun yleisyys lisääntyy nuoruuden aikana ja kivun ilmentymiseen vaikuttaa tekijät ovat hyvin samankaltaisia kuin aikuisväestössäkin. Aktiivisesti liikkuvilla ja urheilevilla nuorilla kuormituksellisista tekijöistä johtuvat rasitusosteopatia ja spondylolyysi ovat yleisin syy selkäkivuille. Näiden vaivojen hoidon kannalta ongelman varhainen tunnistaminen auttaa ehkäisemään murtuman kehittymisen ja spodylolyysissä lisää murtuman paranemisen todennäköisyyttä. Rasitusosteopatian ja spondylolyysin hoidossa kuntous voidaan aloittaa nopeasti ilman täydellistä liikuntakieltoa. Kuntouksessa olennaisimmat asiat ovat kuormituksen keventäminen, oirevasteen seuranta kuntoutuksen aikana, harjoittelu vaivan ympärillä sekä asteittainen paluu alaselän normaaliin kuormitukseen.

Kirjallisuus

Andreucci MSc A, Campbell P, Dunn KM. Are Sleep Problems a Risk Factor for the Onset of Musculoskeletal Pain in Children and Adolescents? A Systematic Review. Sleep. 2017 Jul 1;40(7).

Ehrström J, Holopainen R, Tarnanen S. Tule-vaivat lisääntyvät – Totta vai tarua? Manuaali-lehti 2/2023.

Helenius I, Virkki E, Huttu A, Nietosvaara Y, Ahonen M. Lapsen spondylolyysi ja spondylolisteesi. Duodecim 2025;141:127–34

Helenius I. Lapsen selkäkipu. Lääkärilehti. 2019; 74 (37):2021–2025. 

Kuroshima K, Miyazaki S, Hiranaka Y, Ryu M, Inoue S, Yurube T, Kakutani K, Tadokoro K. Rate and Duration of Bone Union for Conservative Treatment in Pediatric Lumbar Spondylolysis. Spine (Phila Pa 1976). 2024 Aug 1;49(15):1085-1091.

Paulis WD, Silva S, Koes BW, van Middelkoop M. Overweight and obesity are associated with musculoskeletal complaints as early as childhood: a systematic review. Obes Rev. 2014 Jan;15(1):52-67. 

Rossi, MK. 2020. Back pain in youth: Occurrence and risk factors. University of Jyväskylä.

Selhorst M, Sweeney E, Martin LC, Yang J, Benedict J, Brna M; Spondylolysis Physician Group; Fischer AN. Immediate physical therapy is beneficial for adolescent athletes with active lumbar spondylolysis: a multicentre randomised trial. Br J Sports Med. 2026 Jan 19;60(2):125-132.

Sweeney EA, Fischer A, Brna M, Martin L, Yang J, Selhorst M. Rest Before Physical Therapy Is Not Necessary to Achieve Bony Healing of Lumbar Spondylolysis in Adolescent Athletes. Orthop J Sports Med. 2026 Apr 28;14(4):23259671261421595.

Virkki, E. 2021. Treatment of pediatric spondylolysis and spondylolisthesis. University of Turku.